Maria Hovi

Taidekaivertaja, diplomigemmologi, asiakaspalvelu

Olen käynyt kultaseppäkoulun ja valmistunut taidekaivertajaksi. Olen myös opiskellut jalokivioppia ja suorittanut diplomigemmologin tutkinnon. Tämä on ollut mielenkiintoista ja avartanut näkökulmaani entisestään.

Vahva taustani kultasepänalalla on suuri vahvuus asiakastyössä myymälän puolella. Olen valmistumisestani lähtien ollut töissä Atelier Torbjörn Tillanderilla. Vastaan töiden kirjaamisesta ja materiaalien ostoista. Työni on lankojen pitelemistä: jos kiviä ei ole tilattu oikeaan aikaan, koko työ viivästyy.

Meillä on erinomainen tekijäjoukko. Jaamme saman päämäärän ja intohimon koruihin. Ammattiylpeytemme on korkealla ja tavoittelemme aina parasta lopputulosta. Siksi Atelier Torbjörn Tillanderin korut ovat aina ensiluokkaisia ja ainutlaatuisia taideteoksia, joista voimme olla ylpeitä.

- Maria Hovi

Jaa sivu