Torbjörn Tillander – mies nimen takana

Torbjörn Tillanderin perintö elää vahvana hänen nimeään kantavan ateljeen toiminnassa vielä tänäkin päivänä. Värillisten jalokivien pioneeri, alansa visionääri – kuka oikeastaan oli Torbjörn?

”Isällä oli rohkea ote suunnitteluun ja periksiantamaton tapa työskennellä” kertoo Tina Tillander, Torbjörnin tytär. ”Oman ateljeen perustamisen jälkeen hän ei pitänyt päivääkään lomaa ensimmäisenä kymmenenä vuotena. Asiakastapaamisiin hän lähti Villingin saaresta puku ja kumisaappaat päällä, koska vene piti työntää vesille matalassa rantavedessä. Isän kautta rakkauteni jalokiviin syttyi jo pienenä, kun sain leikkeihini rikkinäisiä jalokiviä myymälän takahuoneessa.” Tina jatkaa.

Perheyrityksestä omaan ateljeehen

Torbjörnin ura alkoi oppipoikana perheen kultasepänliikkeessä Helsingin Aleksanterinkadulla, jossa hänen ohjaajanaan toimi mm. arvostettu kultaseppämestari Oskar Pihl. Tarkkana laadun valvojana, uutterana työntekijänä ja taitavana kultaseppänä Torbjörn nousi nopeasti verstaan johtajaksi ja otti vastuun kaikkien kultaseppien työn jäljestä.

Haave omasta liikkeestä ajoi Torbjörnin karistelemaan perheyrityksen pölyt jaloistaan ja perustamaan oman ateljeen vuonna 1956. Alkuvuodet olivat vaikeita, koska toiminta alkoi kirjaimellisesti tyhjästä. Onnekseen Torbjörnillä oli ystäviä, joilta saamiensa lainojen turvin aloitteleva nuori kultaseppäyrittäjä pääsi tekemään materiaalihankintoja suunnittelemiinsa koruihin.  

1960-luvun alussa Torbjörn tapasi Paulan, josta tuli merkittävä käänne Torbjörnin elämässä. Naimisiin mentiin 1963 ja avioliiton alkuvuosina perhe asusti Villingin saaressa Helsingin edustalla. Myös verstas oli saaressa – maihin Torbjörn tuli lähinnä vain tapaamaan asiakkaitaan.

Paula solahti oitis luontevaksi osaksi perheyritystä, auttaen Torbjörniä asiakaspalvelussa, helmien punomisessa ja opiskeli myöhemmin gemmologiksi lasten kaitsemisen ohessa. Lopulta hän otti roolinsa ateljeen jalokiviasiantuntijana.

Korusuunnittelussa Torbjörnille oli tärkeää oma, rohkea tyyli. Työn jälki oli aina moitteetonta ja koruissa yhdisteltiin ennakkoluulottomasti erilaisia jalokiviä. Tuohon aikaan värillisiä jalokiviä käytti harva kultaseppä, eli voisi sanoa, että Torbjörn esitteli värilliset jalokivet Helsingin korukentälle. ”Aina pitää olla jotain ekstraa, jolla pitää asiakkaiden mielenkiinto yllä” on neuvo, joka on jäänyt nykyisen toimitusjohtajan ja korusuunnittelija Tina Tillanderin mieleen.

Muistoja isästä

Tina Tillander muistaa isänsä kannustavana, mutta vaativana. Hän ei koe, että häntä olisi koskaan painostettu jatkamaan perheyritystä, mutta tiesi sen olevan isän toive. Isä kannusti lapsiaan opiskelemaan kieliä, ja juuri isän hyvien kontaktien ja kannustuksen kautta Tina päätyi Saksaan opiskelemaan gemmologiaa, ja myöhemmin Japaniin opiskelemaan helmiä. Isän kyky kertoa kiinnostavia tarinoita ja antaa konkreettinen kosketus jalokiviin, sai nuoren tytön innostumaan alasta.

Uusi sukupolvi

Torbjörnin pitkäaikainen haave omasta jalokiviin- ja helmiin erikoistuneesta liikkeestä Helsingin ydinkeskustassa kävi toteen vuonna 1985, kun Torbjörn avasi myymälän osoitteeseen Kluuvikatu 1. Tyttärien ottaessa entistä enemmän vastuuta myymälän ja verstaan pyörittämisestä, Torbjörnin ajatukset kulkeutuivat toivottavasti pian häämöttäviin eläkepäiviin. 

80-luvun loppupuolella hän ihastui Uuteen Seelantiin ja hän vieraili siellä Paulan kanssa useamman kerran. Haaveena oli viettää eläkepäivien talvet siellä, purjehtien ja merestä nauttien. Villingin vuosien aikana merestä oli tullut Torbjörnille tärkeä.

Torbjörn sairastui yllättäen vuonna 1990 ja menehtyi vuotta myöhemmin. Torbjörnin jälkeen yrityksen johtoon nousi Torbjörnin tytär Tina Tillander, joka toimii toimitusjohtajana tänäkin päivänä. ”Olen saanut isältä vahvan esimerkin siitä, millaisella otteella yrittäjyyttä tulee lähestyä. Atelier Torbjörn Tillander tunnetaan yhä laadukkaasta käsityöstä, henkilökohtaisesta palvelusta ja parhaista mahdollisista materiaaleista. Sitä perintöä haluan vaalia.”