Tina Tillander

Toimitusjohtaja, korusuunnittelija

Synnyin perheeseen jossa luovuus ja taiteellisuus oli jokapäiväistä. Olen aina ollut hiukan villi sekä ihmisenä että suunnittelijana. Voin herätä keskellä yötä johonkin ideaan, josta voin todeta, että siitä tulee aivan IHANA. Rakastan värejä jotka ovat koruissani melkeinpä aina pääosassa. Myös värien ja eri materiaalien kontrastit kiehtovat minua, ja etsin korujen suunnittelussa jatkuvasti uusia ja rohkeita tapoja tuoda niitä esille.

Olen kultaseppä jo viidennessä polvessa. Valmistuin diplomigemmologiksi vuonna 1984 ollessani 16-vuotias. Helmien tuntemus on vahvuuteni ja olen opiskellut sitä Japanissa.

Isäni antama vapaus on ollut merkittävä asia urallani, sillä se mahdollisti luovuuden. Pidän tärkeänä, että työntekijöillämme on mahdollisuus toteuttaa itseään. Myös äitini mukanaolo on ollut tärkeää; ilman hänen tukeaan isä ei olisi pystynyt tekemän työtään niin täysipainoisesti.

Kannatan perheenomaista tiimiajattelua ja arvostan sitä, että koko työntekijäjoukkomme on saumaton kokonaisuus. Kunnioitan perinteitä, mutta samalla uskon jatkuvaan kehittymiseen. Minulle on tärkeää seurata aikaa ja trendejä, jotta voin ammentaa ajatuksia työhöni.

Löydät minut Instagramista nimimerkillä @tinatillander.

tina@tillander.com

- Tina Tillander

Jaa sivu